14/10/2007

Täytekakut

Lapset saivat Suomen-tuliaisiksi pienet kakkuvuoat. Niiden mukana tulleen ohjeen mukaan tehtiin sokerikakut, jotka lapset saivat koristella. Väliin tuli muusattua banaania ja mansikoita. Päälle suklaatomusokerikuorrutus, strösseleitä ja suklaapalleroita. Ihanat pienet vuoat (halkaisija 15 cm), joissa vielä irtopohja. Lapset oli näistä ihan innoissaan!

Mangomuffet

Meidän talon vastapäisellä tontilla on valtavan suuri mangopuu ja sieltä saatiin ämpärillinen maistiaisia. Sen puun mangot on pieniä, voimakkaan tuoksuisia ja tietysti ihan makeita. Mangoa on nyt siis vähän joka paikassa, kaikkein eniten niitä tietysti syödään ihan sellaisinaan. Nää tehtiin perusmuffinssiohjeella (ks. aikaisemmin tehdyt muffet), johon sekoitettiin kaksi mangoa pieninä kuutioina. Paistettiin pienissä vuoissa (18 kpl) ja laitettiin mansikanpuolikkaat päälle. Juomana mango-papaija-banaanimehua.

Browniet ja suklaamousse


Tein brownieohjeella pienissä silikonivuuissa kakkusia. Päälle Suomesta lähetettyä tummaa suklaamoussea (jota ei pursotettu kauniisti sillä pursotin oli vanhassa talossa) ja koristeeksi tähtiströsseleitä. NAM!

Kanaomeletit

Kananrinta (kokonainen rinta siis, ei mikään filee) oli tarjouksessa ja ostin niitä kaksi. Paloittelin niitä vähän ja keitin ne. Leikkasin sen jälkeen pieniksi paloiksi ja paistoin ja maustoin (sipulia, valkosipulia, pippuria ja tomaattimurskaa). Vatkasin rikki muutaman kananmunan ja sekoitin niihin parmesania. Paistoin ohuita munakkaita, laitoin päälle kanaa ja käärin rullalle.