23/03/2009

Kylässä lounaalla

Meidät kutsuttiin sunnuntaina lounaalle ja tokihan otettiin kutsu vastaan! Grillissä tirisi makkaraa (kokolihaista), kanaa sekä härän sisäfilettä.

Pöydässä oli riisiä ja papuja sekä tosi kaunis ja herkullinen salaatti. Salaatissa oli tavallisia salaatinlehtiä, rucolaa, tomaattia, kurkkua, porkkanaraastetta, punajuuriraastetta, oliiveja, sipulirenkaita ja palmitoa (palmunydintä).

Tän lisäksi oli myös kylmää kanasalaattia. Mulle ei ihan selvinnyt mitä kaikkea siinä oli kun en maistanut. Päällä oli kuitenkin sipsejä ja hyvää kuulemma oli :)

Jälkkäriksi oli mun tekemän täytekakun jämät, mansikka-jogurttihyytelöä ja doce de banana. Banaaniherkku oli kaikessa yksinkertaisuudessaan suussa sulavan ihanaa. Ja ohje tosi simppeli: ensin kattilassa karamelisoidaan sokeria (aika paljon...) ja siihen sekoitetaan pilkotut banaanit. Parhaiten tähän käy banana nanica, joka on just se Suomessa normaalisti myytävä lajike. Banaanien täytyy olla tosi kypsiä, mielellään ainakin vähän pilkullisia.

Nenhum comentário: